KYL äänessä

Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat ihastuttavat ja vihastuttavat

KYL:n Bassot Goes Tundra Garage

Joululevyn nauhoitusten jälkikaiku soi vielä pitkään korvissa. Vaan eipä soi enää, kun 8:n hengen ryhmä rotevia bassoja käväisi studiossa laulamassa taustoja kotimaisen Jolly Jumpers –yhtyeen tulevan albumin nauhoituksissa ti 4.3.2007 Sountrack-studiolla Pitäjänmäellä. Levyn tuottaja, saksalainen Jurgen Hendlmeier, oli kaivannut levylle Chain Gang –tyyppistä kuoroa matalaäänisistä miehistä, jolloin yhtye otti yhteyttä josko KYL:stä löytyisi kiinnostusta yhteistyölle.

KYL:n bassoistahan löytyy syvyyttä ja sielukkuutta vaikka muille jakaa. Intoa löytyi ja aikataulut saatiin sopimaan, joten syyskuussa julkaistavalla Jolly Jumpersin jo kahdeksannella albumilla kuullaan KYL:n bassojen syvyyksistä kumpuavaa laulua.

Klikkaa isommaksi

Jolly Jumpers lukeutuu suomalaisen vaihtoehtoisen rockin aateliin. Yhtyeen omintakeista ja jäljittelemätöntä musiikkia on kuvattu mm. määritteillä “swamp blues”, “alternative country” ja “tundra garage”. Tjeu bändin kotisivut tai MySpace -sivu.

- Jaakko


Yksi vastaus artikkeliin “KYL:n Bassot Goes Tundra Garage”

  1. Rock, rock!


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute